Uuden sivuston alku

Tämä on uusitun sivuston ensimmäinen kirjoitukseni. Olen vuosien varrella soutanut ja huovannut käsityö- ja jousiammuntasivustojen sekä blogien parissa. Elämä menee eteenpäin, omat prioriteetit ja kiinnostuksen kohteet muuttuvat sekä oma ajatusmaailma kehittyy.

Maailma ja ihmiset ovat nykyään yhä enemmän ja enemmän kiireisempiä.  Tietyllä tavalla käsityön arvostus lisääntyy, mutta sitten yhä useampi käsityöläinen/pienyrittäjä lopettaa yritystoimintansa ja suuntaa palkkatöihin. Käsillä tekeminen ja käsintehtyjen tuotteiden ostaminen on muuttunut tietyllä tavalla luksukseksi. Valmistuin itse puualan artesaaniksi 2013, puuseppämestariksi 2021 ja toukokuussa 2022 minulla tulee viisi vuotta mittatilauspuuseppänä Puuartisti-nimisessä yrityksessä.

Tiedän, että monella on nykypäivänä ongelma löytää aikaa tehdä itselleen merkityksellisiä asioita ja priorisoida ajan käyttöään. Tämän blogin aloittaminen on muun muuassa näiden asioiden suhteen omalta osaltani startti “parempaan” käsityöläiselämään. Pidän kaikenlaisesta käsillä tekemisestä, onpa se sitten puutöitä, pientä remonttia, vanhojen työkalujen kunnostusta, kirpparilöytöjen tuunausta tai vaikka vanhojen nahkareppujen käsin ompelua/korjaamista.

Haluankin siis omalta osaltani vaalia käsityöläisyyttä ja puualaa nykypäivän yhä enemmän ja enemmän teollistuvassa maailmassa. Ajattelenkin, että kun asioita tehdään käsin alusta alkaen itse sekä tavaroita korjataan ja huolletaan, niin luomme niihin oikeanlaisen suhteen ja pidämme yllä aiempien sukupolvien tavoin yhteyttä terveellisempään elämään itselle ja ympäristöllemme.

Tästä siis teemat tuleviin blogikirjoituksiin. Toivon, että löydät itsellesi vinkkejä ja inspiraatiota käsin tekemiseen sekä maailman pelatamiseen esine/käsityö kerrallaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.