Mittatilaustuotteet


Malliston lisäksi voin valmistaa koruja ja asusteita, jotka suunnittelen alusta lähtien yhteistyössä kanssasi. Ne voivat siis olla täysin uusia ja uniikkeja malleja. Korut ja esimerkiksi kalvosinnapit voidaan suunnitella sopimaan esimerkiksi hää-, juhla- tai edustusasuihin. Teen mielelläni yhteistyötä muun muassa myös vaatesuunnittelijoiden ja -valmistajien kanssa.

Mittatilaustuotteet voivat myös olla mallistosta löytyviä tuotteita halutun värisenä, kokoisena tai muotoisena.


Liikelahjat

Valmistan koruja ja asusteita myös yksilöllisiksi liikelahjoiksi. Koruja, vyönsolkia ja kalvosinnappeja voi antaa lahjaksi omille työntekijöille esimerkiksi merkkipäivänä sekä kiitoksena liikekumppaneille ja yhteistyötahoille. Liikelahjat voivat olla niin mallistosta löytyviä tuotteita kuin yrityksen tai yhteisön omista lähtökohdistakin suunniteltuja malleja.


Materiaali

Malliston tuotteissa käytän pääsääntöisesti visakoivua, loimukoivua sekä -vaahteraa ja koivupahkoja. Mittatilaustuotteet voidaan suunnitella valmistettavaksi muistakin puumateriaaleista. Niissä voidaan myös käyttää toimittamaasi puumateriaalia. Mikäli haluat muiston koti- tai mökkipihasta kaadetusta puusta (ja erityisesti pahkoista), niin koru tai puinen asuste on mitä mainion esine sellaiseen.


Toimitusaika

Suunnitelman valmistumisen jälkeen toimitusaika on yleensä 2-3 viikkoa.

Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää!